maanantai 27. joulukuuta 2010

Suomalaisen kovuuden salaisuus

Meillä suomalaisilla on maine kovina ja kestävinä ihmisinä. En tiedä, pitääkö se enää nykyään paikkaansa. Uskon, että jossain määrin pitää. Nyt minulle on kehittynyt teoria miten me suomalaiset teemme sen. Mikä on salaisuutemme. Sisun salaisuus.
Me suomalaiset vittuilemme toisillemme koko ajan niin paljon, että keskinäinen vihamielisyytemme pitää meidät kovina. Ihan oikeasti, ihmiset - vittuillaanko missään muualla niin paljon kuin suomessa?
Mä haluun pois... Bahama-saarille...

lauantai 18. joulukuuta 2010

Internet-persoonastani

Olen asenteeltani aika väheksyvä internettiä kohtaan mediana. Pidän sitä roskan ja tyhjännauramisen hiekkalaatikkona. Aina välillä kuitenkin kokeilen pistää ihan kokeilunhalusta jotain täysin vakavaa ja henk koht asiaa nettiin, ihan vain kokeen vuoksi kun se kontrasti on niin jännä, jos joku pistää jotain vakavaa kaiken kaupustelun, pornoilun, ketjukirjeitten ja humpuukin keskelle. Suurin osa kamastani on kuitenkin aina tahallaan vaikeaselkoisesti sekoitettua virnu suupielessä tehtyä juttua ja vakavaa asiaa. Sain hyvät sisäänpäinnaurut esim. siitä miten sain ujutettua Puheeseeni Väestölle täysin pokkana kliseen "sitten kun se sota tulee"... velmuilu on myös kätevä suojautumiskeino. Kun velmuilun ja vakavan asian raja on niin ovela että sitä on mahdoton nähdä selvästi, voin aina vetäytyä "se oli kaikki läppää"-asenteen taakse...

tiistai 7. joulukuuta 2010

Skitsoidi?!! Ne rohkenevat nimitellä minua skitsoidixi?! Kunhan linnut kuulevat tästä!

"skitsoidi, skitsoidinen
jakomielisyyden
piirteitä omaava henkilö, jolle ominaista läheisten ihmissuhteiden
välttäminen, kyvyttömyys ilmaista vihamielisiä tunteita ja
sulkeutuneisuus"

HAISTAKAA PASKA, LEKURIT!!! "eristäytyvä (skitsoidinen) persoonallisuus"... työntäkää perseeseenne muotidiagnoosinne! Muumiennussijat! Humpuukimaakarit! Kolmisilmäiset muumit! Jotka ampuu lasereita kolmannesta silmästä!

Perkeleen vinoperse-enkelit! Mikään skitsoidinen kukaan oo.. paitti ite ootte prkl.

Mä keskustelen tästä lintujen kanssa (edellä ihmis-apinoita kehityksessä) ja sitten palataan EHKÄ asiaan! Mutta tähän tämä ei jää! Diagnosoin teille semmoset paskat että tukehdutte siihen! HomopersesiannussijapornohuorapuoskariMengeleet!!! Yritätte vaan saada multa väkisin sbermaa jotta voisitte kloonata musta supersotilaita! Kyllä mä tiiän niistä kuuntelulaitteista!

ensin on mönkiäiset , ja sitten jalkaiset, neli jalkaiset ja kaxi jalkaiset, ja kaikkein vanhimmat ja kehittyneimmät lajit oppii lentämään. Linnut on dinosaurusten jälkeläisiä, paljon vanhempia ja kehittyneempiä kuin ihmiset. Ihmisten ohime...nevät, suppeat muotikäsitykset älykkyydestä korostavat lähinnä KÄSIÄ (työkalujen teko jne.) , mutta ihminen ei itsekeskeisyydessään tajua ettei älyä voi käsittää niin suppeasti. Linnut eivät TARVITSE käsiä, niiden viisaus on täysin toisenlaista. Jotkut vanhat ihmiset uskovat että linnut ovat yhteydessä henkimaailmaan.